Lämmin, huolehtiva ja hassu…ISÄ! Reija, Johan, Onni, Ekaterina ja Emma kertovat, mitä isä heille merkitsee. Entä miten isyys puolestaan on mullistanut Jussi-Pekan elämän?

”Isä alkoi kutsua minua pesukarhuksi, kun olin pieni. Hän tekee sitä yhä. ’Olen pesukarhun isä! ’, hän esittäytyy myös ystävieni vanhemmille. Isän mukaan pesukarhut tunnetaan niiden urheudesta ja pelottomuudesta. Lempinimeni on suloinen ja hauska.

Jaamme ulkonäön lisäksi paljon muutakin. Kun meillä on unelma, suunnittelemme, miten saavutamme sen. Emme vain puhu, me teemme. Matkustamme myös yhdessä. Seikkailemme isovanhemmilleni Venäjän eteläpuolelle. Junamatka kestää 36 tuntia ja viivymme mummolassa pitkään, jopa kuukauden. Olen isäni ainoa lapsi, joten en joudu jakamaan hänen rakkauttaan. Kuulemma ei ole edes mahdollista, että isäni rakastaisi jotakuta enemmän kuin minua.

Kun viimeksi kävin hänen luonaan, koko asunto oli kuorrutettu kuvillani. Se on erikoista, mutta tuntuu hyvältä tietää, että isä rakastaa minua niin kovasti. Isä ei kerro minulle, mitä minun pitäisi tehdä tai kuinka elää elämääni. Hän antaa vapauden tehdä kuten haluan ja tukee päätöksiäni. Voin kertoa hänelle mitä tahansa, sillä hän hyväksyy minut tällaisena. Läheisyytemme on minulle erityistä.”

– Ekaterina, 33

 

Jussi 8544 281019_860x600px.jpg

Ilman iskää elämä olisi vaikeampaa

”Onneksi mulla on iskä. Ilman iskää elämäni olisi paljon tylsempää.

Mun isi on ihana, kiltti ja hassu. Pelaamme lautapelejä, katsomme telkkaria ja lisäksi olemme esimerkiksi matkustelleet, käyneet syömässä ja huvipuistossa.

Silti kivoimpia hetkiä iskän kanssa ovat ne, kun olemme kahdestaan jossakin. Silloin iskä puhuu vain mulle. Iskä sanoo aina, että kaikesta voi puhua. Kerron sille kaikkia koulujuttuja ja mitä teen kavereiden kanssa. Tarvitsen iskää, jotta voin kasvaa isoksi. Ilman iskää se olisi paljon vaikeampaa. Mun iskä on yksinkertaisesti paras iskä. Hyvää isänpäivää rakas isipappa!”

– Emma, 8

Jussi-8524-281019_rajattu_860x600.jpg

Tyttäreni ensimmäinen hymy on auttanut läpi vaikeuksien

”Olin 27-vuotias, kun esikoiseni Emma syntyi. Siihen asti olin viettänyt huoletonta hulivilielämää. Yhdessä yössä elämänarvoni menivät uusiksi. Ensimmäistä kertaa elämässäni oli henkilö, jonka hyvinvointi ja tarpeet menivät täysin omieni edelle. Olin kuvitellut mielessäni, millaista olisi olla isä, mutta todellisuus yllätti. Eipä onnistunut tv-sarjojen katselu tai päiväunien ottaminen vauvan kanssa.

Muistan vieläkin Emman ensimmäisen hymyn: olin tullut kotiin töistä ja pidin häntä käsivarsillani. Se ilme osui syvälle ja auttoi sinä syksynä läpi vaikeiden paikkojen. Kun Emma oli pienempi, vietimme valtavasti aikaa kahden. Kävimme leikkipuistoissa, uimassa ja luistelemassa. Hain hänet aina päiväkodista, mistä tuli meille molemmille päivän paras hetki. Emma näki minut jo kaukaa ja juoksi vastaan. Sillä riemulla ei ollut rajoja. Uskon, että juuri niiden kokemusten vuoksi Emma on yhä isin tyttö.”

– Jussi-Pekka, 35

Onni 8367 241019_860x600px.jpg

Lauluhetkemme löylyissä ovat ikimuistoisia

”Vanhempani adoptoivat minut Etelä-Afrikan Johannesburgista, kun olin puolitoistavuotias. Isä opetti minut jo pienenä saunomaan. Siitä tulikin meidän yhteinen juttumme ja kävimme löylyissä aina kuin mieli teki, jopa aamuvarhain.

Saunassa lauloimme. Pitkäkestoisin lauluharjoitelmamme oli Veikko Lavin Silakka-apajalla. Kilpailimme, kumpi meistä muistaa kappaleen alusta loppuun sekoamatta sanoissaan. Musiikki yhdistää meitä. Isäni soittaa bassoa, ja minä teen musiikkia tietokoneellani. Aiemmin soitin djembe-rumpua.

Yksi saunanlauteilla isältäni saamani tärkeä oppi on: ’Muista komppi niin musiikissa kuin elämässä. Pidä poika huolta, että rytmi säilyy’. Saunomme edelleen kerran viikossa. Kun olen tullut vanhemmaksi, laulaminen on jäänyt vähemmälle. Lauteilla isä kyselee, miten koulussa ja harrastuksissa on sujunut. Hän utelee myös tyttöasioistani. Kerron niistäkin, mutta en paljasta ihan kaikkia korttejani.”

– Onni, 15

Reija-7561-101019_rajattu_860x600px.jpg

Pystyin aina luottamaan isäni tukeen

”Isäni oli sota-ajan ihminen: vaativa ja voimakas, mutta samalla lämmin ja huolehtiva. Isän tukeen pystyi luottamaan, ja häneltä sai aina apua. Kun ensimmäinen vakava nuoruuden seurustelusuhteeni päättyi, hän auttoi kantamaan huonekalut pois entisestä kodistani ja sanoi: ’Älä murehdi, ei elämä tähän lopu. Kyllä elämä kantaa.’

Vanhempana haluan rohkaista omia lapsiani luottamaan, että pettymysten tilalle tulee aina jotain parempaa. Isäni kuoli 12 vuotta sitten. Ajattelen häntä edelleen päivittäin. Työmatkani kulkee ohi hautausmaan, jossa isäni lepää. Ohi ajaessani sisälläni käy lämmin läikähdys.

Minulla on kolme isoveljeä ja teimme lapsuudessani paljon asioita yhdessä. Isälle oli tärkeää, että kokoonnuimme joka päivä saman pöydän ääreen. Silloin lautaset syötiin tyhjäksi eikä ruokaa heitetty pois. Ruuan arvostus on taas korkealla, ja julkisuudessa puhutaan paljon hävikkiruuasta ja siitä, miten ruoka tuo ihmiset yhteen. Nyt kun olen itse äiti, haluan siirtää isältä opitun yhteisten ruokailuhetkien perinteen omille lapsilleni.”

– Reija, 46

Johan_Melinder_Fazer_860x600px.jpg

Muistan isäni hääpuheen ikuisesti

”’Hänestä tuli hyvä mies.’ Nämä isäni sanat painuivat pysyvästi mieleeni, kun juhlin kesällä häitäni. Isäni ei ole koskaan ollut kovin tunteellinen – mutta viime vuosina hän on alkanut näyttää tätä puolta enemmän itsestään. Vaimoni ja minun sisarukset hoitivat häidemme ohjelman. Niinpä meille tuli täytenä yllätyksenä, että isämme halusivat pitää alkupuheet.

Ensin aloitti appeni, joka avautui rakkaudestaan tytärtään kohtaan: hän avasi itkuportit. Isälleni oli varmasti helpompaa puhua hänen jälkeensä, sillä he ovat saman aikakauden miehiä. Isäni puhe oli liikuttava ja yksinkertaisesti loistava! Hän oli hauska ja sai kaikki nauramaan.

Olin harvoin nähnyt tätä puolta hänestä. Hän sanoikin, ettei ole paras näyttämään tunteitaan ja kehaisi, kuinka ylpeä on, että minä ja vaimoni osoitamme rakkautemme niin avoimesti toisillemme. Hän rohkaisi meitä puhumaan tunteistamme jatkossakin ja olemaan rohkeasti oma itsemme. Lopuksi hän kääntyi äitinsä – eli minun isoäitini – puoleen, ja sanoi tälle lapsuutensa pohjoisen murteella: ’Hänestä tuli hyvä mies.’ Kaikki häävieraat nousivat ylös hurraamaan ja toistivat kuorossa: ’Hänestä tuli hyvä mies!’”

– Johan, 32